Teoksessaan Mielen yhteydet. Masennuksen todelliset syyt Jonathann Hari (2019) kuvaa aikamme yhteiskuntaa, jota leimaa yksinäisyyden tunne. Elämme ja uurastamme kukin omissa poteroissamme. Kotona, koulussa ja työpaikalla haudomme ongelmiamme, joiden luulemme olevan uniikkeja.

Olemme riippuvaisia yhteiskunnasta

Samalla, kun tunnemme entistä suurempaa yksinäisyyttä, tiukkenee myös riippuvuutemme yhteiskunnallisista suhteista. Toisin kuin vielä maatalousyhteiskunnassa, vain todella harva meistä selviäisi hengissä nykymaailmassa ilman ympäröivän yhteiskunnan tarjoamaa suojaa, hoivaa ja toimeentuloa. Olemme erkaantuneet luonnosta ja muuttuneet yhteiskunnallisiksi eläimiksi.

Tiedon määrän eksponentiaalinen kasvu aiheuttaa sen, että kukaan ei pysty enää tietämään ”kaikesta kaikkea” ja siten hallitsemaan esimerkiksi tuotteen tai palvelun elinkaarta kokonaisuudessaan. Työprosesseissa osaaminen kapeneekin koskemaan yhä tiukemmin rajattuja osakokonaisuuksia. Samalla kuitenkin työn tekeminen edellyttää entistä syvällisempää tietoa näistä yksittäisistä osakokonaisuuksista. Työnjaon erikoistumisen johdosta tarvitsemme yhteistyötä toistemme kanssa enemmän kuin koskaan. Olemme siis entistä riippuvaisempia työyhteisöstämme ja kumppaniverkostostamme.

Ihailemani brittiläinen kasvatusfilosofi, Peter Jarvis, korostaa, kuinka ”yhdessä tekeminen” ei riitä. Olemme ehkä hyviä yhteiskehittelemään ja muutenkin toimimaan muiden kanssa, mutta yhtä tärkeää olisi oppia myös ”olemaan yhdessä”. Erilaisilla sosiaalisen median alustoilla on entistä helpompi jakaa asiantuntemusta, mutta miten käy yhteisöllisyyden kokemuksen? 

Tuotanto-optimismista globaaleihin pääomamarkkinoihin

Sata vuotta sitten pörssikurssin heilahdus tai sota toisella puolen maapalloa ei suuresti hetkauttanut Suomen taloutta tai työelämää. Toisin on kansainvälistyneessä markkinataloudessa. Kansakunnat ovat entistä riippuvaisempia toisistaan. Protektionismi on haikuuta maailmaan, joka ei koskaan palaa.

Globalisaatiokehityksen myötä olemme siirtyneet tuotanto-optimismista anonyymien pääomamarkkinoiden logiikkaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että työtuotannon tehokkuus ei enää itsestään selvästi takaa tuotannon jatkuvuutta ja turvaa työpaikkoja

Ajatellaan vaikkapa kemijärveläistä, tulosta tekevää sellutehdasta, joka päätetään lakkauttaa. Yksittäisen kansallisvaltion parlamentaarinen koneisto on voimaton päätöksen suhteen. Sellun ylituotanto Pohjois-Euroopassa laskee sellun hintaa globaaleilla markkinoilla. Tehdas on suljettava, jotta sellun hintaa voidaan nostaa ja tuottaa siten arvoa vähäisimmillä tuotantokustannuksilla.

Omistaja on kuningas, ei aina asiakas. Eikä omistaja ole enää tehtaan patruuna, ei valtio, ei yritys, ei työläinen.Miksi kemijärveläiset kuitenkin haluavat protestoida Helsingissä? Suomen hallituksella on kasvot, toisin kuin globaaleilla osakemarkkinoilla.

Sinällään mielenilmausreissu eduskuntatalon portaille voi olla erittäin kannatettava kansalaisaktiivisuuden muoto. Yhteinen motiivi kasvattaa pikkukaupunkilaisten yhteisöllisyyttä. Se taas puolestaan tuo elämään merkityksellisyyttä ja lisää mielekkyyden tunnetta.

Barrikadi Berliinissä

Teoksessaan Johann Hari kertoo vierailuistaan eräässä Berliinin itäisessä kaupunginosassa. Siellä kunnallisen vuokratalon köyhät asukkaat nousivat barrikadeille protestina kaupungin mielivaltaisesti toimeenpanemille vuokrankorotuksille.

Valtavan mediahuomion saavuttaneen protestiliikkeen käynnisti hyvin pieneltä tuntunut teko. Vuokratalossa asuva yksinäinen muslimirouva ei pystynyt enää maksamaan korotettua vuokraa ja oli päättänyt siksi tappaa itsensä. Koska hänellä ei ollut ketään, kelle asiasta edes jälkikäteen tiedottaa, oli hän teipannut viestin lapulla asuntonsa ikkunaan. Eipähän sitten olisi raadon korjaajilla epätietoisuutta tapahtumien kulusta.

Naapurit kuitenkin kiinnittävät viestiin huomionsa ja rouva saatiin pelastettua. Selvisi, että myös moni pelastajista oli hautonut samaa ratkaisua. Naapurustossa heräsikin kysymys, miksi annamme kohdella itseämme näin emmekä toimi vuokrankorotuksia ja häätöjä vastaan?

Syntyi siis legendaarinen kansalaisliike, jonka yhdeksi näkyvimmistä hahmoista nousi itsemurhaa hautonut vanha muslimirouva. Hän oli aikoinaan joutunut jättämään oman perheensä kotimaahansa, mutta koki nyt saaneensa uuden perheen naapureistaan.

Berliiniläisen kerrostalon asukkaat oppivat näkemään naapurinsa. Ei vain naapureina, vaan yksilöinä, joilla oli erilaisia ominaisuuksia, ilonaiheita ja suruja. He myös oppivat, etteivät omat murheet loppupelissä niin uniikkeja olleetkaan.

On perusteltua uskoa, että yksinäisen ihmisen pieni teko käynnisti hyökyaallon, jonka seurauksena nyttemmin koko Berliinin kaupungin vuokrataso on jäädytetty (ks. HS 7.1.2020). Aallolla oli myös muita seuraamuksia. Syntyneen yhteisöllisyyden ansiosta asukkaiden terveys koheni, lasten koulumenestys parani ja väkivalta alueella väheni.

Mikä on työttömän lauma?

Blogisarjassani pureudun kysymykseen, miksi työ masentaa. Jos työ masentaa, niin miksi vielä enemmän masentaa elämä ilman työtä. Väitän, että kurjinkin työyhteisö tarjoaa kuitenkin edes jonkinlaisen kokemuksen yhteisöllisyydestä. Työ tarjoaa motiivin, joka luo elämälle merkitystä.

Eurooppalaiseen elämäntyyliimme ehkä eniten vaikuttanut yksittäinen filosofi, saksalainen Friedrich Hegel, ymmärsi työn kohteellisuuden. Hegelin ajatusten ydintä on dialektiikka työn kohteen ja tekijän välillä. Tekijä muokkaa työnsä kohdetta, mutta myös työn kohde muokkaa tekijää.

Opettajana en vain kasvata oppilaitani. Myös oppilaat kasvattavat minua. Rakentaja ei vain rakenna. Rakentamisen kohde myös rakentaa rakentajaa.  Jatkuva vuorovaikutusprosessi toimijan ja työtoiminnan kohteen välillä paitsi kehittää, myös kiinnittää toimija-yksilön yhteiskuntaan.

Tulonsiirrot pitävät työttömät hengissä, mutta eivät kiinnitä heitä yhteiskuntaan. Jäykkä tulonsiirtomalli voi toimia jopa tulppana yhteiskunnalliselle kiinnittymiselle, esimerkiksi estää itsensä osittaisen työllistymisen tai uuden ammatin opiskelun.

Erityisen huolestuttavaa työn puuttuminen on nuorten kohdalla. Immanuel Kant, suuri eurooppalainen filosofi hänkin, kirjoitti toisaalta henkisestä täysi-ikäisyydestä ja toisaalta henkisestä alaikäisyydestä. Jälkimmäiselle tyypillistä on kyvyttömyys käyttää omaa järkeään ilman toisen johdatusta. Henkinen täysi-ikäisyys puolestaan tarkoittaa yleisellä tasolla ihmisen kykyä itsenäiseen ajatteluun ja toimintaan.

Kant ei väitä, että kaikista koskaan tulisi henkisesti täysi-ikäisiä. Nuorten kohdalla henkinen alaikäisyys on kuitenkin vielä luonnollista. Ilman aikuisen johdatusta vain harva nuori löytää itseohjautuvasti motiivin yhteiskuntaan kiinnittymiselle.

 

Yksi mahdollisuus syrjäytymisen ehkäisyyn voisi olla jonkinlainen kansalaispalkka. Teoksessaan Hari viittaa useisiin aiheesta tehtyihin selvityksiin. Mielenkiintoista on, että yleensä ihmiset kokisivat jonkinlaisen säännöllisen kuukausitulon virittävän omaa aktiivisuuttaan ja halua kehittää itseään. Sen sijaan suurin osa arvelee, että ”kaikki muut” laiskistuisivat ja passivoituisivat.

—

Jotenkin tuntuu, että yksinäisyys on vain oma tunteemme siitä, ettei kukaan ymmärrä. Puhuminen auttaisi!

 

Lähteitä:

Hegel, Georg Wilhelm Friedrich 1994 [1820]. Oikeusfilosofian pääpiirteet eli luonnonoikeuden ja valtiotieteen perusteet. Oulu: Pohjoinen.

Kauhanen, Anna-Liina, 2020. Vuokralaisten vallankumous. Helsingin sanomat 7.1.2020 https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006364407.html

Jarvis, Peter, 2009. Learning to be a Person in Society. Routledge

Kant, Immanuel 2007. Vastaus kysymykseen: Mitä on valistus? Teoksessa: Koivisto, J., Mäki, M. & Uusitupa, T. (toim.). Mitä on valistus? Tampere: Vastapaino, s. 87–95.

 

Kirsi Elina Kallio

Vallum Oy

Kirjoittaja on intohimoinen työelämän kehittäjä, joka haluaa oireiden lääkinnän sijaan diagnosoida työyhteisöjä sairastuttavia syitä. 

www.kirsielinakallio.fi

www.vallum.fi