Category Archives: Uncategorized

Liiketoiminta, osaamisen kehittäminen, psykologia, strategia, Uncategorized

Miksi työ masentaa 2/7: Kadotamme yhteyden työmme motiiviin

Kuva Leave a comment

Teoksessaan Mielen yhteydet. Masennuksen todelliset syyt Jonathann Hari (2019) tuo esiin, kuinka suurin osa meistä on menettänyt mahdollisuuden kokea tekevänsä omien arvojensa mukaista työtä.

Miksi siis esimerkiksi useat hoiva-alan ammattilaiset uupuvat? Valistunut veikkaukseni on, että aikataulullisesti tappiinsa viritetyssä toiminnassa työn tekijän yhteys työnsä kohteeseen on hämärtynyt. Työn kohteella sosiokulttuurisessa psykologiassa tarkoitetaan toiminnan perimmäistä motiivia (Leontjev, 1978).

Arvelisin, että hoiva-alan ammatteihin hakeutuu henkilöitä, joita motivoi halu tuottaa hyvinvointia hoivattavilleen.  Kokemus siitä, että oma työ tuottaa arvoa, luo mielen ja merkityksellisyyden tunteita. Kun tämä yhteys rikkoutuu, työstä katoaa mieli.

 

Työnjako teollisessa yhteiskunnassa

 

Jo teollistumisen alkuaikoina Karl Marx (1867) kirjoitti, kuinka kapitalismin syventyessä työntekijän vieraantuminen oman työtoimintansa kohteesta tulee lisääntymään. Agraariyhteiskunnassa pienviljelijällä oli suora yhteys työnsä kohteena olevaan peltotilkkuun. Hän eli myös suhteessa siihen arvoon, jota uurastuksen tulos tuotti lähipiirille. Nykyään tavoitat ehkä samanlaisen yhteyden kutoessasi sukkaa sukulaislapselle.

 

Teolliselle työlle tyypillisen liukuhihnan äärellä työntekijän yhteys rajoittuu tuotannon kokonaisuudesta pilkottuun yksittäiseen työtehtävään tai -vaiheeseen. Samantapainen työnjaon malli kuvaa myös teollisen ajan asiantuntijaorganisaatiota. Kukin vastaa omasta työtehtävästään ja vain harva pääsee kokemaan yhteyttä asiakkaalle tuotettuun arvoon. Ei siis ole sama, hakkaatko kiviä vai rakennatko katedraalia.

 

Pelkkä raha motiivina kompensoi harvoin kokonaan työn yksitoikkoisuutta. Päivästä toiseen samanlaisena toistuvat työtehtävät eivät myöskään tuota vaihtelua, joka puolestaan on oppimisen raaka-ainetta. Ja oppiminen sinällään on mielekästä stimulanttia aivoille.

 

 

Toimijuus on toimivaltaa työn kohteeseen

 

Teollista aikaamme on leimannut tiukka kahtiajako. Toisaalta ovat asiantuntijat, jotka johtavat ja suunnittelevat työtä. Toisaalta ovat työn suorittajat, joiden toimijuus rajoittuu ohjeiden mukaiseen oman työtehtävän toteuttamiseen.

 

Tiukka kahtiajako on jo aikaa sitten leimattu toimimattomaksi, kun pitäisi ketterästi vastata markkinoiden alati muuttuviin tarpeisiin. Tästä esimerkkinä, 1940-1970 luvuilla Toyotan autotehtailla kehitettiin lukuisia työn suorittamista koskevia uudistuksia (ks. Ohno, 1988). Näihin innovaatioihin pohjaa esimerkiksi nykyään niin trendikäs lean-fillosofia kuin myös erilaiset ketteryyttä (agile) korostavat toimintamallit.

Oman työn hallintaa ja kehittämistä koskevan toimijuuden palauttaminen suorittavalle portaalle on siis todistettu olevan työn tuottavuuden kannalta tehokkaampaa. Mutta mihin ja miten työntekijä saa vaikuttaa?

 

Nykyään puhutaan paljon itseohjautuvista organisaatioista, jotka tietoisesti edistävät työntekijöidensä vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä. Kuitenkin, useimmissa nk. itseohjautuvissa organisaatioissa nämäkin vaikutusmahdollisuudet rajoittuvat yleensä vain työntekijän omiin yksittäisiin työtehtäviin ja uusien toimintatapojen paikallisiin kokeiluihin.

 

Organisaation toiminnan strategisiin suuntaviivoihin saa yhä nykyäänkin vaikuttaa lähinnä siis ylin johto, lisäksi korkeintaan myös keskijohto ja asiantuntijaporras. Sen sijaan merkittävimmät, koko organisaation toiminnan perusperiaatteita koskevat linjaukset, valutetaan yhä edelleen työntekijäportaalle. Vaikka nämä linjaukset siis vaikuttavat työntekijöiden työtehtäviin.

 

Ei siis ihme, miksi usein vastaamme asiakkaan kysymykseen: ”En tiedä, olen vain töissä täällä.”

 

Kohti uudenlaista asiantuntijaorganisaatiota

 

Menemme pahasti metsään, jos yhä erottelemme toisistaan nk. asiantuntijatyön ja nk. suorittavan työn. Ajatellaan vaikka rakennusalan yritystä. Johtajilla on asiantuntemusta ja näkemystä yrityksen koko liiketoiminnasta. Toisaalta – yksittäisellä talonrakentajalla on näitä nk. asiantuntijoita enemmän tietoa paikallisesta rakennuskohteesta tai mahdollisesti sen yhdestä työvaiheesta.

 

Ei siis ole niin, että vain tietyillä työntekijöillä olisi asiantuntemusta ja toisilla ei. On kyse siitä, että asiantuntemus kohdistuu eri ihmisillä erilaisiin työn kohteisiin ja on laadultaan erilaista.

 

Rakennusyrityksen toimitusjohtajan työn kohde on yrityksen koko liiketoiminta, yksittäisen talonrakentajan paikallinen rakennuskohde. Väitän kuitenkin, että tulevaisuudessa tulemme tarvitsemaan tiiviimpää yhteyttä näiden erilaisten työn kohteiden välillä. Sitä tarkoittaa jaettu asiantuntijuus.

 

Jatkuvasti muuttuvassa maailmassa toimintaa mullistavat uudet innovaatiot syntyvät entistä enemmän pienistä iduista asiakasrajapinnoilla. Etenkin nykymaailmassa, jossa suorittava porras on siirtynyt liukuhihnan ääreltä, koneen jatkeesta, asiakkaan palveluun.

 

On siis kaksi eri asiaa toisaalta vahvistaa työntekijän toimijuutta suhteessa yksittäisten työtehtävien suorittamiseen kuin toisaalta valtuuttaa tämä kyseenalaistamaan kokonaan näiden työtehtävien tarpeellisuus. Onko siis hoitajan työn kohde yksittäisen lääkkeen annostelu vai onko työn perimmäinen motiivi tuottaa potilaalle hyvinvointia? Väitän, että tarjoamalla hoitajalle mahdollisuuden vaikuttaa myös jälkimmäistä motiivia koskeviin ratkaisuihin, lisätään kokemusta työn merkityksellisyydestä.

 

Yrittäjänä en yhtään väheksy työn tuottamaa taloudellista motivaatiotakaan. Jonathann Hari suosittelee osuuskuntaa työn organisoinnin mutona. Osuuskunnassa myös työn suorittajat ovat toiminnan omistajia ja pääsevät nauttimaan työnsä tuotoista.

 

Kuulostaako marxilaiselta kommunismilta? Minusta tämä päinvastoin vaikuttaa yrittäjämäiseltä otteelta työhön ja sen kohteeseen.

 

Lähteitä:

 

Leontjev, A. N. (1978). Activity, Consciousness, Personality. Englewood Cliffs: NJ: Prentice Hall.

 

Marx, Karl: Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 1: Pääoman tuotantoprosessi. Moskova: Edistys, 1974.(Das Kapital. Kritik der politischen Ökonomie: Erster Band: Der Produktionsprozeß des Kapitals, 1867.) Valmistanut painoon Friedrich Engels. Suomennos O. V. Louhivuori, T. Lehén, M. Ryömä.

 

Ohno, T. (1988). Toyota Production System. England: Productivity Press.

 

Kirjoittaja on intohimoinen työelämän uudistaja, joka auttaa yrityksiä erityisesti osaamisen johtamiseen, hankintaan ja kehittämiseen liittyvien käytänteiden kehittämisessä.

www.kirsielinakallio.fi

www.vallum.fi

Uncategorized

Jack Ma: We have to change the way we teach

Leave a comment

 

In January 2018, Asia’s richest man, Jack Ma, founder of e-commerce giant Alibaba, was standing on the stage of the World Economic Forum and announced: “If we do not change the way we teach, 30 years from now, we’re going to be in trouble.” He accused the knowledge-based approach on education of “200” years ago” would “fail our kids”, who would never be able to compete with machines. Ma suggested, how children should be taught “soft skills” like independent thinking, creativity and team-work, instead.

Jack Ma’s statement gained massive amount of feedback in social media. Most of the observations praised his honesty, vision and insight and concluded that he was ‘true’, ‘right in his concerns’ and that we should ‘listen to him’ and ‘act.’ However, some of the arguments criticize him about the ignorance of knowing deeply the current school system which already, for instance in Finland, put efforts for teaching children these skills. Similarly, some teachers argue, that it’s not possible to teach thinking without knowledge.

In any case, Ma’s ‘manifesto’ is significant. When one of the world’s most influential business man is speaking about education, it reflects the importance of learning as a core factor of productive business. When production is changing also the patterns how we learn should change. 

However, Ma pose the skills like independent (critical) thinking and teamwork as “soft”, which reflects also quite outdated view of competence. From the age of computerization these skills have seen as the core of productive work, not something secondary out of the “real” productive work. In current world learning is a synonymous for productive work. Another stumbling block is the concept of knowledge in Ma’s speech which is very complex phenomena as such.

The problematic is that this outstanding statement which reach a huge global audience, is easy on the ear but not so easy to put in action. Much more deeper understanding of the principles of production-related-learning is needed in order to survive in the future working life.

Kirsi Elina Kallio
www.kirsielinakallio.fi
osaamisen kehittäminen, Uncategorized

NORDIC BUSINESS FORUM – puhetta tulevaisuudesta vanhassa formussa

Leave a comment

 

Kuuntelin ja katselin kaksi päivää Nordic Business Forumin puheita livestreamina. Ensisijaisesti kiinnostukseni kohdistui esityksiin sinänsä. Taustaltani olen puheviestinnän alan lisensiaatti, joten intohimo analysoida puheiden elementtejä kumpuaa syvältä selkäytimestä. Hienoa, että meillä Suomessakin on tapahtuma, joka nostaa julkisen puhekulttuurin arvostusta!

Vaikuttava puhe, vaikuttava toiminta?

Mikä sitten on vaikuttavan puheen kaava Nordic Business Forumin kattauksen perusteella? Melko standardi, väittäisin. Ensin esität tarkasti rajatun ongelman ja sitten reseptin ongelman ratkaisemiseksi. Tällaisia ongelmia ovat esimerkiksi seikat, jotka liittyvät intorovertin haasteisiin pärjätä työelämässä tai se, että yritys ei kykene uudistamaan liiketoimintaansa muuttuvassa maailmassa.

Kuten mm. Anne Stenros jo ehti Linkedinissä arvioida, maalasi suurin osa puhujista hyvin yksinkertaista maailmankuvaa. On toisaalta ’heitä muita’, jotka eivät ymmärrä ja sitten ’meitä’, jotka ymmärrämme ja haluamme muuttaa maailmaa. Muutos on mahdollista, kun muutat ensin itseäsi ja suhtautumistasi toisiin noudattamalla puhujan antamia ohjeita.

Todellisuus on kuitenkin mutkikkaampaa. Elämme maailmassa, jossa ei ole valmiita ratkaisuja, kun ei välttämättä tiedetä vielä kysymyksiäkään.

Maailma muuttuu, oppiminen muuttuu

Taustaltani olen myös tutkijakoulutuksen saanut kehittävä työntutkija. Tältä pohjalta, varsinkin Forumin ensimmäisen päivän anti jäi sisällöltään varsin kevyeksi. Evolutionaarinen näkökulma organisaatioiden kehittämiseen, yhteisen merkityksen kirkastaminen ja jatkuva oppiminen ovat teemoja, joista on keskusteltu syvällisemmällä tasolla tutkijapiireissä jo parikymmentä vuotta. Tosin on erittäin hienoa, että teemat puhuttavat nyt myös yrityselämässä.

Viive kuitenkin todistaa muutoksen epäsynkronisuutta. Teknologia kehittyy nopeammin kuin ihmisen tavat toimia ja ajatella. Barack Obama totesikin kuvaavasti, kuinka koki presidentin toimen hyvin samankaltaiseksi kuin valtamerilaivan kipparin toimen.

Valtamerilaivan kuten ihmisorganisaation kurssi kääntyy hitaasti. Vieläkin hitaammin tuntuu muuttuvan käsityksemme oppimisesta. Kuitenkin, kun liiketoiminta muuttuu, myös oppimisen on muututtava.

Olemme pitkään eläneet teollisen massatuotannon kulta-aikaa. Massatuotannolle olennaista on tuottaa mahdollisimman suuria määriä, mahdollisimman vähäisillä tuotantokustannuksilla. Oppimisen kannalta tämä tarkoittaa, että teollisessa työssä on erikseen johtajien ja asiantuntijoiden taso, jonka tehtävänä on pohtia, miten työtä tulisi tehdä ja sitten se tuottava porras, jonka rooliksi jää omaksua ja noudattaa ylemmän portaan laatimia ohjeita.

Massatuotannon logiikka on juurtunut syvälle myös siihen tapaan, joilla pyrimme generoimaan oppimista. Tästä hyvä esimerkki on itse Nordic Business Forumin struktuuri. Yksi asiantuntija puhuu ja muut kuuntelevat. Livestreamina asiantuntijoiden puhe skaalautuu vielä suuremmalle kuulijajoukolle. Huippuunsa hiottu business-konsepti ja hyvä niin!

Tuntuu kuitenkin jokseenkin irvokkaalta, kun puhujagurut julistavat osallistavan yrityskulttuurin autuutta, jossa kaikilla on ääni ja toimijuus, kun samaan aikaan, muutama kymmentuhatta toimijaa istuu hiljaa ja omaksuu.

Tavallaan Nordic Business Forumin kaltaisissa seminaareissa asettaudumme passiivisen asiakkaan rooliin, joka ulkoistaa oman oppimisensa ylemmälle tasolle. Kalkuloimme ja arvioimme tilaisuuden antia sen mukaan, kuinka paljon aikaamme ja rahaamme olemme kahteen päivään investoineet ja saammeko vastinetta panostuksellemme. Pohdinkin, kuinka paljon potentiaalista joukkojen ajatuskapasiteettia jää tällaisessa struktuurissa piiloon?

Toisaalta tykkään itsekin seurata johtajaa. Tuntuu turvalliselta, kun jollain on valmis vastaus, jota seuraamalla voin uskoa saavuttavani onnen. Valitettavasti todellisuus ei toimi näin yksinkertaisesti. Todellisuuden ongelmia ei ratkaista pelkästään istumalla kerran vuodessa kaksi päivää hiljaa seminaarissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei kompleksisia ongelmia voisi ratkaista. Kuten Barack Obama siteerasi John F. Kennedyä. ”Mikään ongelma ei ole liian mahdoton ratkaistavaksi. Olemmehan itse ne ongelmat luoneet.” Meidän tulee vain uudistaa tapaamme oppia ja ratkaista ongelmia.

Tarvitaanko tulevaisuudessa yrityksiä?

Nordic Business Forumin parhaan puheen pystin ojentaisin Don Tapscottille. Itselleni blockchainin idea avautui nyt ensimmäistä kertaa kunnolla. Räjäyttävä oli myös kysymys, tarvitsemmeko tulevaisuudessa ylipäänsä yrityksiä. Kun toiminnan koordinaatio ja taloudellisiin transaktioihin liittyvät sopimukset hoituvat entistä ketterämmin teknologian varassa, mikä jää yrityksen tehtäväksi?

Konkreettisena esimerkkinä Tapscott kertoi muusikosta, joka tuottaa hittikappaleen. Aikoinaan tämä olisi tienannut omaisuuden levymyynnillä, jota koordinoi hänen levy-yhtiönsä. Nykyäänkin rahavirta kulkee vielä levy-yhtiöiden kautta, joskin Spotifyn ja YouTuben kautta leviävä musiikki ei juuri mammonaa tekijöidensä laariin sada. Mutta entäpä, jos hittikappale itsenäisenä nomadina digitaalisilla alustoilla kulkiessaan voisi kantaa käyttöarvon lisäksi myös mahdollisuuden muuntaa tämä käyttöarvo vaihtoarvoksi? Blockchainin kaltainen teknologia voisi tehdä tästä utopiasta todellisuutta.

Ajatus yritysten ja organisaatioiden tarpeettomuudesta arvonluonnissa on kiinnostava. Usein esimerkiksi oppimista ajatellaan joko hyvin yksilö- tai organisaatiolähtöisesti: oppiminen on jotain, joka kasautuu pääomaksi joko yksilöön tai yritykseen. Mutta entäpä, jos kääntäisimmekin oppimisen fokuksen rakenteista arvonluonnin periaatteisiin sinänsä? Millaista arvoa tuotamme ja kenelle? Mitä siitä saamme vastineeksi? Miten arvontuotanto olisi parasta organisoida ja koordinoida, jotta arvon tuotanto puolin ja toisin olisi mahdollista?

Jos yrityksiä ei kohta tarvita, tarvitaanko enää Nordic Business Forumin kaltaisia tapahtumia? Sosiaalisen median silmälasein tarkasteltuna tällaisenaan tapahtuma näyttäytyy pelikenttänä osoittaa omaa statustaan organisaation hierarkiassa. Kuvat tilaisuudesta ja kommentit puheiden sisällöistä Linkedinissä todistavat varallisuudesta maksaa nelinumeroinen summa pääsylipusta.

Sheila Heenin sanoin, emme kuitenkaan voi syyttää tilanteesta yksittäisiä Nordic Business Forumin osallistujia. Olemme kaikki kontribuuttoreita todellisuudessa, joka palvoo karismaattisia sankarijohtajia ja pitää yllä myyttiä ylivertaisesta asiantuntemuksesta. Kuten Obama toteaa, on itsestään selvää, että johtajat hakevat nopeita voittoja maailmassa, jossa nopeista voitoista palkitaan.

Kasvun globaali todellisuus

Ensi vuonna Nordic Business Foorumin teemana on kasvu. Silloin toivottavasti kuulemme entistä enemmän kuulumisia niiltä maailman kolkilta, jossa valtaosa globaalista kasvusta tällä hetkellä tapahtuu. Odotankin innollani pääseväni analysoimaan esimerkiksi kiinalaista julkisen puheen kulttuuria. USA-Eurooppa –keskeisen maailmankuvan sisäistäneenä itselläni ei ole juuri siitä käsitystä.

FL Kirsi Kallio

Kirjoittaja on oppimisen ja viestinnän asiantuntija, jonka erityisosaamista on osallistaa yritykset oppimaan strategialähtöisesti.

Katso lisää: www.kirsielinakallio.fi

Uncategorized

Aikuiskasvatusta vai aikuisviihdettä?

2 Comments

On perjantai-ilta yliopistolla ja museoviraston suojelemilla ”kirkonpenkeillä” istuu luentosalillinen aikuisopiskelijoita. Keskustelemme koulutuskentän viihteellistymisestä. Esitän opiskelijoilleni kysymyksen, tuleeko oppimisen olla aina hauskaa.

Lukkarin koulussa istuneille seitsemälle veljekselle kysymykseni olisi ollut täysin absurdi. Kenellekään tuskin olisi tullut mieleenkään kyseenalaistaa ”keppi tai porkkana”-tyylistä pedagogiikkaa. Nykyään elämme kuitenkin hyvin erilaista aikaa. Työelämässä ei enää ”ansaita leipää otsa hiessä” vaan tavoitellaan työn mielekkyyttä. Vain harva ”personal trainer” käskee treenaamaan ”verenmaku suussa ja peräsuoli ulkona”. Sen sijaan hehkutetaan liikunnan tuomaa hyvää fiilistä.

Yhteiskuntamme on viihteellistynyt. Viihteellistyminen kulkee käsi kädessä kaupallistumisen kanssa. Oppilaitokset kilpailevat opiskelijoista, työpaikat työntekijöistä ja liikuntakeskukset maksavista asiakkaista. Onko siis hauskuus oppimisen edellytys? Onko aikuiskasvattajan tehtävä viihdyttää opiskelijoitaan, jotta nämä motivoituisivat oppimaan?

Motivoidutaan, mutta mihin?

Motivoituminen tuottaa oppimista. Ongelmallista on, että motiivia ei voi taitavinkaan opettaja, innostavin johtaja tai tsemppaavin traineri meille opettaa. Motiivi voi viritä vain sisäsyntyisesti toiminnassa. Nälkä kasvaa syödessä eli opimme ensin jotain, josta seuraa motiivi kehittyä lisää.  Motivaatio ei useinkaan synny suoraan toiminnan ensisijaiseen kohteeseen. Sisäistä motivaatiota edeltää yleensä sekundaarinen motivaatio, joka voi kohdistua esimerkiksi opettajaan. Ilmiö on varmasti kaikille tuttu: mukavien opettajien tunneilla opitaan ja parhaat myyjät myyvät itsensä ennen tuotetta.

Oppimisen kannalta oleellista on synnyttää primaari (sisäinen) motivaatio oppia pedagogisten tavoitteiden mukaisia asioita. Tällöin merkityksellistä eivät ole opettajan kertomat vitsit tai se, istuuko Fatboylla vai museoviraston suojelemalla puupenkillä. Taitava pedagogi osaa ohjata oppimisprosessia primaariin motivaatioon – vaikka sitten sekundaarin kautta.

Summa summarum

Millaisia vastauksia sain  esittämääni kysymykseen? Eturivin (miespuolinen) opiskelija murjaisi, että hän kokee luentoni niin viihdyttäviksi, että pikemmin kuin aikuiskasvatuksen asiantuntijaksi luokittelee opettajan aikuisviihteen ammattilaiseksi. Tästä motivoituneena aionkin jatkossa kirjoittaa ansioluettelooni omaavani jo yli 20 vuoden kokemuksen aikuisviihteen ammattilaisena.